Muut aiheet

Jättääkö Youtube Euroopan?

Euroopan unionin kaavailema tekijänoikeusuudistus on herättänyt paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Keskustelussa on ilmennyt myös harmillisia piirteitä. Uhkakuvia on sorruttu liioittelemaan, keskustelu ei ole pohjautunut faktoihin …

Kreml, kolmas Rooma ja Ukraina

  Yhä jatkuvan Ukrainan kriisin taustalta löytyy moniulotteisia syitä ja ilmiöitä. Sotilaalliset, geopoliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset seikat ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, miten Venäjä on toiminut …

Terveisiä Lapista

Olen seurannut Eurooppanuorten toimintaa jo vuosia. Lasken itseni federalistiksi, sillä useimpien suomalaisnuorten tapaan pidän itseäni eurooppalaisena ja toivon, että Euroopan unioni lisää yhteistyötä esimerkiksi ilmastonmuutoksen …